Säveltäjä
Varvion sävellystuotantoon kuuluu teatterimusiikkia, populaarimusiikkia, tanssimusiikkia, lastenmusiikkia ja instrumentaalimusiikkia. Tunnetuimmista sävellyksistä mainittakoon Einin vuonna 2003 levyttämä Joulun Toive -kappale ja Salon lastenmusiikkikilpailun finaaliin valittu Nalle Haaveilee -kappale.
Viime vuosikymmenenä Varvio on profiloitunut vahvasti teatterisäveltäjänä. Hän on säveltänyt musiikit mm. Nokian kesäteatterin näytelmiin: Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen (2012), Niskavuoren naiset (2013), Arotuulen laulu (2015), Kulkurin valssi (2017), Täällä pohjantähden alla (2018), Me tulemme taas (2021), Metsän morsian (2022) ja Kultaiset korvarenkaat (2023). Lisäksi Varvio on kirjoittanut ja säveltänyt Pirkan opistolle Loitsu-musikaalin vuonna 2015. Alfred Kordelinin -säätiö tuki keväällä 2022 Varvion sävellystyötä myöntämällä hänelle apurahan nuorisomusikaalin säveltämistä varten.
Sävellyksiä